Elämä on ihmisen parasta aikaa
Sitten kun -elämä, mitä jos -elämä, ehkä sittenkin- elämä ja voi kunpa -elämä ovat varsin yleisiä ihmisen keskuudessa esiintyviä elämänmuotoja. Tämä hetki hyvänä tällaisenaan -elämänmuotoa sen sijaan esiintyy jokseenkin harvakseltaan. Suolaisen tuskaista elämä on, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta samalla niin kauniin haurasta. Nurkan takana odottaa yllätys, jota ei etukäteen kerrota edes päähenkilön esittäjälle. Parempi niin.
Kaksi tervettä jalkaa ja kättä, näkevät silmät, kuulevat korvat – mitä tahdon nähdä entä kuulla. Puhdasta vettä, lihakimpale tai hernekeittoa. Lämmintäkin on. Henki kulkee ja sydän lyö. Mitä muuta kaipaan? Kaikkea, mitä vaan, jotakin, ihan mitä tahansa. En mitään. Siinä se on.
Kiitollisuus tätä hetkeä kohtaan juuri tällaisena. Kuulostaa helpolta, mutta ei ehdi oppia yhden ihmiselämän aikana.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Päivä päivältä
se etenee täyttäen
tarkoitustansa.
Ihmisyksilön elämänkäsitys on kuin ajatus talouskasvusta: nykytaso ei tunnu riittävän.
Miten osuitkaan naulan kantaan. Enpä ole osannut yhdistää näitä piirteitä. Loogista.
Joo kuule se jyvä osuu joskus sokeankin kukon nokkaan! Ja oonhan mie jo puoli vuosisataa nokkinut. Jossain vaiheessa alkoi vain tuntua, että sananlasku "eteenpäin elävän mieli" ja talousgurujen "tavoitteeksi on asetettava kolmen prosentin kasvu" ovat asioina yksi yhteen. Mikro ja makro kohtaavat toisensa tälläkin tavoin.
Täytyy kuitenkin muistaa että kylläisen elämä on raskasta ja yltäkylläisen elämä tylsää. Pitää ollakkin hiukan nälkäinen että jaksaa tavoitella sitä yltäkylläisyyttä:)
Missä vaiheessa sitä on sitten tyytyväinen? Uteliaisuus kuuluu tyytyväiseen elämään ja terve halu oppia uutta. Sekä kiitollisuus siitä, mitä itsellä on.
"Katuvalot sammuttaa tähtitaivaan" Täydellistä tyytyväisyyttä elämään ei voi saavuttaa.
Voisiko sittenkin? Mitä jos se paljon puhuttu valaistuminen on sitä - täydellistä mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä?
"Valaistuminen" on yleensä tänäpäivänä sitä, että havahdutaan siihen mitä ollaan menetetty kun tyytymättömänä johonkin tilanteeseen on tehty uusia valintoja.
Meren äärellä asustava ei tiedä miltä meri tuoksuu, kunnes muuttaa sisämaahan niin muistikuva siitä tuoksusta tulee kesäpäivinä mieleen.
Mielenrauha tulee varmaan siitä tyttyväisyyden keskiarvosta, mutta kuinka näkisi unta paremmasta päivästä jos ei ole huonoja päiviä, tai kuinka voisi kokea suuren voiton jos ei ole koskaan hävinnyt?
Eikö nykypäivänä valaistuta lainkaan huomaamaan mitä hyvää itsellä on juuri tässä ja juuri nyt? Voiko valaistuminen tapahtua vain jälkiviisaasti mattimyöhäisenä sitä kohtaan mitä oli, mutta minkä menetti?
"Eikö nykypäivänä valaistuta lainkaan huomaamaan mitä hyvää itsellä on juuri tässä ja juuri nyt? Voiko valaistuminen tapahtua vain jälkiviisaasti mattimyöhäisenä sitä kohtaan mitä oli, mutta minkä menetti? "
Mattimyöhäisenäpä mattimyöhäisenä, useimmiten - valitettavasti, uskoisin näin.
.
Kun katsot sinistä taivasta ja olet tietoinen siitä, silloin taivas muuttuu todelliseksi ja muutut itse todelliseksi.
Näytä tunteesi, avaa sydämesi ja ole rohkea niin silloin pääset "tasollesi". Kuuntele ja tee mitä sisimpäsi (sielusi) tahtoo - kuuntele sisäistä minääsi.
Elämä on tässä, nyt ja minussa.
Ole kiitollinen ja kiitä siitä, että olet olemassa!
"Ihmiset ovat kuin haamuja vailla mitään päämäärää,tiedostamista ja elämänjanoa.Toimintamme vaikuttaisi koostuvan vain yksinkertaisista tavoista ja niitä hieman muuttelemalla ihminen kuvittelee todellakin elävänsä." -V.H-
Jos sinulla on päämäärä, niin se on kuvittelua, eikö? Eläminen ei sinänsä edellytä kuvittelua, eikä elävänä oleminen ajattelua - kuten joku Descartes virheellisesti ajatteli
Tällaista lukiessa saattaa unohtaa kokea, tuntea, aistia
Ikuisen elämän illuusio ja kuoleman vieraannuttaminen riistää ihmisiltä kyvyn kokea, tuntea, aistia. Kuolema on täynnä elämää, tarvitsemme sitä kyetäksemme elämään.
Sattui hyvin silmään kuluneen viikon Kirkko & Kaupunki lehdestä artikkeli Tommi Helstenistä joka kuvasi nykyajan menestymispakkoa osuvasti. "Mikä meitä määrittää kaikkein syvimmin?
– Ehkä se on yhteyden ja nähdyksi tulemisen tarve.
Hellsten käyttää sanoja sielu ja ego. Sielu on todellinen,
aito minuus.
– Ja egolla tarkoitan sitä, mitä Paavali tarkoittaa ilmaisullaan
”liha”. Liha on ihmisen omavoimaisuutta, nöyrtymättömyyttä,
suvereeniuden tarvetta ja ahtautta. Ahtaus on sitä, että elämä ahdetaan hallittuun formaattiin. Ego ei voi sietää sitä, mitä ei voi hallita. Hellstenin mielestä ongelma on, että egosta tulee se, joka
haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ego siis pyrkii saamaan
rakkautta haalimalla valtaa, menestystä, kunniaa ja saavutuksia.
– Ego käy jatkuvaa taistelua sielua vastaan, koska se pelkää
menettävänsä rakkauden. Se yrittää kontrollin avulla saavuttaa sitä, mitä ei voi saavuttaa kuin antautumalla. Mutta vain egon kuoleman kautta käy tie rakkauteen, Hellsten sanoo."
Egon koko kuolema tuntuu aika pelottavalta ajatukselta. Ego on haitaksi ja egon vuoksi ihminen sortuu ahneuteen, turhamaisuuteen, pikkusieluisuuteen ym. mutta on egolla hyvätkin puolensa. Se voi auttaa meitä muun muassa rikkomaan oman mukavuusympyrämme rajoja, kun tavoittelemme jotain haluamaamme, vaikkapa kunniaa ja kiitosta. Oman mukavuusympyrän ulkopuolelle astuminen kasvattaa käsitystä maailmasta ja itsestä osana maailmaa. Se voi auttaa näkemään itsemme uudessa valossa.
Elämä on kuin Helsinki - jos sen ympäriltä
poistetaan rakennustelineet se sortuu.
Täysin samaa mieltä.
Auttaa saamaan perspektiiviä, kun mokaa. Auttaa ymmärtämään, kun pelkää välillä henkensä edestä. Ne hetket, kun toteaa että helvetti, miten lähellä kävi. Miten ehdollinen tämä hetki on.
Silloin sen tajuaa. Se on melkein koomista, miten nopeasti kosketus häviää, ellei sitä ole joskus kantapään kautta tajunnut. Eikä sittenkään meinaa pysyä mielessä.
kun muistaa heilutella varpaita niin ei turhat asiat paina.
No mitähän hiton mahtavaa on elää yksin yksiössä ilman autoa tehden.. ei mitään? Paitsi töitä. Tottakai "sitten kun" on talo ja varaa olla lomalla kaiken aikaa. En mää ymmärrää tollasta....
Aloin jo miettiä, että olitko kuuntelemassa viikko sitten pitämääni esitelmää TransHelsinki-seminaarissa. Otin esille ah niin yleisen sitku-, mutku- ja jos-ajattelun.
Kanssasisareni transvestiitti, tosin kaappinsa suojassa lymyilevä pohdiskelija, ajattelee että sitten kun lapset on isoja, niin lähden kaapista. Seuraava vaihe on viiskymppiset, seuraava kun talo on maksettu, seuraava kun koittaa eläkeikä ja viimeinen se, kun pääsee mullan alle. Siinäpä se elämä menikin sitku-mentaliteetilla.
Filosofi Pekka Himanen toteaa, että ihmisen katumuksen ykkösjuttu elämän lähestyessä loppua on se, että kun ei ollut rohkeutta olla minä. Miksi ihmisen ainutkertaisuus halutaan vapaaehtoisesti upottaa massailmiön uumeniin?
Kääntäen: Elämä on ihmisen vittumaisinta aikaa.
Elämä on aikaa.
Tehdään työtä voidaksemme ostaa tehdyllä työllä mieleistämme aikaa. Jos mieleinen aika on edullisempaa, kuin sen ansaitsemiseen käytetty aika, niin saa pienemmällä työllä enemmän mielekästä aikaa. Jos työsi on mielekästä, mutta palkkasi heikko, niin mielekästä on tehdä työtä, sillä silloin ei edes tarvitse ostaa niin paljoa aikaa.
Elämä on pelkkää aikaa ja onni on ajankäytön mielekkyydessä.
Elämä - maailman tappavin sairaus - kuolleisuus 100%
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 27 kommenttia